Richard Swinburnen argumentti teismin puolesta uskonnolliseen kokemukseen perustuen

Brittiläinen filosofi Richard Swinburne on esittänyt uskonnolliseen kokemuksen nojaavan argumentin Jumalan olemassaolon puolesta. Argumentin mukaan ihmisten kokemukset Jumalasta ovat pätevä syy uskoa Jumalan olevan olemassa.

Swinburne tunnetaan parhaiten kumulatiivisesta argumentista kristillisen teismin puolesta. Kumulatiivisessa argumentissa esitetään useita erillisiä argumentteja, jotka tukevat samaa johtopäätöstä. Argumenttien ei tarvitse olla erityisen vahvoja yksinään, mutta yhdessä niistä kasautuu eli kumuloituu riittävästi tukea johtopäätöksen hyväksymiseksi. Swinburnen mukaan hänen esittämänsä kumulatiivinen argumentti riittää osoittamaan, että Jumala on olemassa yli 50 prosentin todennäköisyydellä. (Swinburne on muuten sitä mieltä, että olisi huono juttu, jos Jumalan olemassaolo olisi täysin varmaa, koska se rajoittaisi ihmisten vapautta liikaa. Hänen mukaansa on siis ihmisen kannalta parempi, että Jumala ei ilmaise olemassaoloaan sataprosenttisen varmasti.)

Argumentti uskonnollisesta kokemuksesta on kumulatiivisen argumentin huipennus. Se ei kuitenkaan ole vain yksi argumentti sarjan jatkoksi, vaan sitä edeltävien argumentin osien tarkoitus on itse asiassa vain osoittaa kokemusargumentti uskottavaksi. Tarkemmin sanoen ne osoittavat Swinburnen mukaan, ettei kokemusargumenttia ole vakavaa syytä epäillä.

Kokemusargumentti on yksinkertainen. Monet ihmiset kertovat kokeneensa Jumalan olemassaolon. Swinburne esittää luottamusperiaatteen, jonka mukaan asiat ovat todennäköisesti niin kuin ihmiset kertovat kokeneensa, ellei ole erityisiä syitä olettaa toisin. Kumulatiivinen argumentti osoittaa, että Jumalan olemassaolo ei ole niin epätodennäköinen asia, että ihmisten jumalakokemuksia olisi syytä pitää lähtökohtaisesti epäluotettavina. Niinpä ei olisi syytä ajatella, etteivät uskonnolliset kokemukset Jumalan olemassaolosta pitäisi paikkaansa. Toisin sanoen ihmisten kokemukset Jumalan olemassaolosta olisivat todennäköisesti luotettavia. Ihmisten, joilla ei ole itsellään tällaisia kokemuksia, olisi syytä uskoa niitä, joilla tällaisia kokemuksia on.

Luottamusperiaate sinänsä on järkeenkäypä. Normaalisti uskomme ihmisten kertomien (havainto)kokemusten pitävän paikkansa, ellei niitä ole erityistä syytä epäillä.

Tällaisia syitä on kuitenkin monia ja ne ovat yleisiä. Swinburne itse käsittelee neljää. Richard Gale kirjoittaa: “Swinburne lists four generic defeating conditions: (i) the subject or conditions under which the apparent perception were made are of a sort that have proved to be unreliable; (ii) there is inductive evidence that it is not possible for the subject to have perceived what he or she claimed to perceive; (iii) background evidence shows that very probably the apparent object was not present; and (iv) there is evidence that the apparent object probably was not part of the cause of the perception.”[1]

Swinburnen argumenttia on kritisoitu vetoamalla siihen, että uskonnolliset kokemukset poikkeavat (aisti)havaintokokemuksista. Tämän erilaisuuden vuoksi uskonnollisiin kokemuksiin ei pitäisi soveltaa luottamusperiaatetta samalla tavoin kuin havaintokokemuksiin. On perusteltua uskoa, jos joku kertoo nähneensä ikkunasta, että ulkona sataa, mutta ei ole perusteltua soveltaa samaa luottamusta, kun joku kertoo rukoillessaan tunteneensa, että on olemassa Jumala.

Luottamusperiaatteen tarkastelu vie nopeasti varsin syvälle tieto-opin syövereihin, joten en lähde tässä ruotimaan sitä perusteellisemmin. Swinburnen argumentti on joka tapauksessa mielenkiintoinen juuri siksi, että se sälyttää todistustaakan Jumalan olemassaoloa epäileville. Kun miljoonat, varmaankin jopa miljardit, ihmiset vakuuttavat tavalla tai toisella havainneensa Jumalan, on oltava riittävät perusteet hylätä heidän kokemuksensa epätosina.

Uskonnollinen kokemus

Mitä Swinburne tarkoittaa uskonnollisella kokemuksella? Kirjassaan Tuntematon tekijä. Jumalan olemassaolo ja tieteellinen maailmankuva hän luettelee viisi uskonnollisen kokemuksen luokkaa.

  1. Ensimmäisessä uskonnollisen kokemuksen lajissa jokin julkinen objekti havaitaan uskonnollisena objektina. Julkinen objekti tarkoittaa jotain sellaista kohdetta, jonka muutkin ihmiset voivat havaita. Esimerkkinä ensimmäisestä tavasta on esimerkiksi kokemus, jossa ihminen katsoo tähtitaivasta ja samalla näkee sen Jumalan luomana. Hieman samaan tapaan kuin lentokoneen ilmaan jättämän tiivistymisjuovan näkeminen olisi ”lentokonekokemus”, siis havainto, johon liittyy.
  2. Toisessa uskonnollisen kokemuksen lajissa havaitaan epätavallinen julkinen objekti uskonnollisena objektina. Evankeliumien mukaan ylösnoussut Jeesus oli kaikkien läsnäolijoitten havaittavissa, ja hänen näkemiseensä liittyi uskonnollinen merkitys.
  3. Kolmas uskonnollisen kokemuksen muoto ovat normaaleilla aistimussanoilla kuvattavat yksityiset havainnot. Tällaisia ovat esimerkiksi näyt ja ilmestykset, jotka ”näkee” vain niiden saaja. Raamatullisena esimerkkinä Swinburne esittää enkelin ilmestymisen unessa Joosefille Matteuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa.
  4. Neljäs laji ovat sellaiset yksityiset havainnot, jotka eivät ole kuvattavissa normaaleilla aistisanoilla, mutta joilla on kuitenkin jonkinlainen aistimuksen luonne.
  5. Viides laji ovat kokemukset ilman mitään aistihavaintoja. Arvelen, että buddhalainen nirvana-kokemus saattaisi olla tällainen, samoin joidenkin ihmisten kuvaama syvä vakuuttuneisuus Jumalan olemassaolosta.

Swinburne esittää perusteluja sille, että hyvä Jumala todennäköisesti antaisi itsestään tietoa uskonnollisen kokemuksen kautta. Jos on olemassa hyvä Jumala, jonka tunteminen tuottaa ihmiselle hyvää, on todennäköistä, että hän antaisi tietoa itsestään.

Swinburne ajattelee, että Jumala voi antaa ihmisille tietoa itsestään muutenkin kuin kokemuksen kautta. Tämä on itse asiassa väistämättä kumulatiivisen argumentin aiempien osien perustana. Jumala on antanut tietoa itsestään esimerkiksi kosmoksen hienosäädön kautta ja epäsuorasti myös antamalla ihmiselle sellaiset rationaaliset kyvyt, että ihminen kykenee löytämään Jumalan olemassaoloa puoltavia argumentteja. Erityinen Jumalan itseilmoituksen muoto ovat ihmeet. Swinburne käsitteleekin uskonnollisia kokemuksia ja ihmeitä yhdessä kirjassa Tuntematon tekijä.

Vasta-argumentteja uskonnollisen kokemuksen luonteesta

Ensimmäinen mieleen tuleva vasta-argumentti monelle (ainakin minulle) on uskonnollisten kokemusten moninaisuus ja ristiriitaisuus.

Swinburnen mukaan uskonnollisten väitteiden keskinäinen ristiriitaisuus on pitkälti seurausta erilaisista kuvauksista. Ihminen jäsentää ja kuvaa uskonnollista kokemusta, kuten myös aistihavaintokokemuksiaaan, kulttuurisesti omaksutulla käsitteistöllä. Swinburne kuitenkin myöntää, että myös todellisia oppieroja voi olla. Tällöin on perusteltava, miksi toisen oppi väärä. Swinburne ajattelee, että teismi on näissä keskusteluissa vahvoilla muihin yliluonnollista koskeviin uskomusjärjestelmiin nähden.

Voidaan riittävällä varmuudella sanoa, että ihmisillä on ollut uskonnollisia kokemuksia ympäri maailmaa ja läpi historian. Monissa niistä on yhteneväisiä piirteitä, kuten kokemuksia toisesta todellisuudesta, näkymättömästä läsnäolosta, yhteydestä maailmankaikkeuden kanssa sekä ihmistä korkeammasta olennosta/voimasta. Swinburnen argumentti ei kuitenkaan edellytä toimiakseen, että kaikista uskonnolliseksi luokiteltavista kokemuksista olisi löydettävissä jokin selvä yhteinen piirre.

En osaa sanoa, voiko uskonnollisten kokemusten kirjoa perustellusti redusoida samantapaisiksi peruskokemuksiksi. Ehkä kokemukset jaguaarihengen ja Allahin läsnäolosta ovat pohjimmiltaan aivan erilaisia. Yhteiseksi nimittäjäksi jäänee ainakin kokemus jonkin ihmistä korkeamman ja tuonpuoleisen olennon olemassaolosta (sikäli kuin sanaa tuonpuoleinen voi käyttää yleismaalimallisesti, sillä kaikki kulttuurit eivät tee meille tuttua jaottelua luonnollisen ja yliluonnollisen välillä).

Toinen vasta-argumentti koskee uskonnollisen kokemuksen tiedollista luonnetta. Ei kai pelkistä fiiliksistä voi päätellä, että jotain on olemassa? Swinburnen määritelmä uskonnollisista kokemuksista vastaa tähän osittain. Uskonnollisiin kokemuksiin kuuluu myös sellaisia, joissa liittyy jonkin ”epätavallien julkisen objektin”, kuten ylösnousseen Kristuksen, havaitseminen.

Suurin osa uskonnollisesta kokemuksesta kuitenkin jää ”päänsisäisen” kokemuksen tasolle. Näiden totuusarvon pohtiminen vie jälleen syvällisiin epistemologisiin kysymyksiin. Asiaan vaikuttavat paljon myös taustaoletukset siitä, kuinka todennäköistä olisi, että uskonnollinen kokemus antaisi luotettavaa tietoa Jumalan olemassaolosta. Swinburnen argumentti uskonnollisesta kokemuksesta ei ole riippumaton hänen kumulatiivisen argumenttinsa muista osista.

Vaihtoehtoisia tapoja selittää uskonnolliset kokemukset

Uskonnollisille kokemuksille on esitetty luonnollisesti myös vaihtoehtoisia tulkintoja.

Kokemuksia yliluonnollisesta toimijasta havaitun todellisuuden taustalla on yritetty selittää ylivilkkaalla kuviontunnistuksella. Ihmisillä on taipumus nähdä kuvioita ja järjestystä myös silkassa satunnaisuudessa. Ihmiset esimerkiksi näkevät hahmoja pilvien muodoissa ja tähtien järjestyksessä taivaalla. Ihmisellä on myös hyvin kehittynyt kyky agentintunnistukseen eli kyky tunnistaa tarkoituksellista toimintaa ja sen tuloksia. Pystymme esimerkiksi erottamaan ihmisen aikaansaannoksia luonnosta. Jumala-kokemukset voisivat selittyä kuviontunnistuksen ja agentintunnistuksen ylivilkkaudella.

Yksi mahdollinen vastaus tähän vasta-argumenttiin on esittää, että kyse ei ole kuvion- ja toimijantunnistus­järjestelmien virhetoiminnasta, vaan Jumalan ihmiseen luomasta ominaisuudesta. Jumala on antanut ihmiselle kyvyn kokea todellisuutta vastaavia ”agenttikokemuksia” hänen luomaansa maailmaa katsellessaan. Näin voidaan myöntää, että kokemukset syntyvät ihmisen kuvion- ja agentintunnistusjärjestelmien toiminnasta, mutta kuitenkin säilyttää niillä todistusarvo suhteessa Jumalan olemassaoloon.

Monet uskonnollisia kokemuksia vahvasti muistuttavat kokemukset ovat mahdollisia ilman uskontoa. Esimerkiksi mystisiä luontokokemuksia raportoivat myös uskonnottomat ihmiset. Tämä ei ole kokemusargumentin näkökulmasta ongelma, jos hyväksytään Swinburnen selitys kokemusten erilaisesta käsitteellistämisestä. Herää kuitenkin kysymys, onko uskonnollinen vai uskonnoton konseptualisointi luotettavampi. Swinburnen kumulatiivisen argumentin muiden osien tarkoituksena on perustella, miksi teistisen selityksen hyväksyminen uskonnollisille kokemuksille on hyvin perusteltu vaihtoehto.

Uskonnollisten kokemusten todistusarvoa voi lähestyä myös sen kautta, millaisissa tilanteissa ne syntyvät. Ovatko uskonnot uskonnollisten kokemusten tuottamiseen erikoistuneina instituutioina? Uskonnolliset kokemukset todistaisivat tällöin lähinnä uskontojen kyvystä tuottaa uskonnollisia kokemuksia.

Se, että kokemukset ovat tarkoituksellisesti tuotettuja, ei silti sulje pois sitä, että ne voisivat samalla olla aitoja havaintoja jostain. Uskonnolliset rituaalit ym. olisivat tässä tapauksessa ihmisen tekemistä valmiiksi havaitsemaan jotain olemassa olevaa hieman samaan tapaan kuin pimeässä oleskeleminen herkistää näköaistin havaitsemaan himmeämpiä kohteita.

Tässä yhteydessä mielenkiintoisesta on moniin uskonnollisiin traditioihin liittyvä mielen hiljentäminen. Aabrahamilaisten uskontojen piirissä se ilmenee hiljentymisenä ja keskittymisenä rukoukseen sekä mystisissä traditioissa esiintyvänä mielen keskittäminen mietiskelyyn. Idän uskonnoissa, varsinkin buddhalaisuudessa, harjoitetaan meditaatiotekniikoita joiden tarkoituksena on sisäisen puheen vaientaminen ja mielen tyhjentäminen.

***

Swinburnen kokemusargumentin vakuuttavuus riippuu paljon hänen kumulatiivisen argumenttinsa aiempien osien yhteisestä vakuuttavuudesta. Kyseessä ei ole mikään vastaansanomaton jumalatodistus, mutta sellaisena Swinburne ei argumenttiaan esitäkään.

Kokemusargumentti kääntää kysymyksen Jumalan olemassaolosta mielenkiintoisella tavalla ympäri: sen sijaan, että täytyisi perustella, miksi Jumala olisi olemassa, täytyykin perustella, miksi Jumalaa ei olisi, kun niin suuri joukko ihmisiä sanoo kokevansa niin. Argumentti tuo tässä mielessä akateemisten norsunluutornien ulkopuolista näkökulmaa kysymykseen, joka voi muuttua filosofisessa käsittelyssä kovin teoreettisen tuntuiseksi.

Harva uskoo tai alkaa uskoa Jumalan olemassaoloon puhtaasti älyllisten argumenttien perusteella. Maailman olemassaoloon tai universumin hienosäätöön liittyvät argumentit saattavat olla tästä jonkinlainen poikkeus, mutta niidenkin kanssa usein (aina?) liittyy yhteen jonkinlainen kokemus ”Jumalan havaitsemisesta hänen teoissaan”. Swinburnen kokemusargumentti ja sen kaltaiset argumentit ovat mielestäni hyvin tärkeitä siksi, että ne vievät huomion siihen, mikä usein tosiasiassa on ihmisten syy uskoa Jumalaan: kokemus Jumalan olemassaolosta.


[1] Richard Gale, in Reason and the Christian Religion, ed. by Alan Padgett (Oxford: Oxford University Press, 1994). https://infidels.org/library/modern/richard_gale/swinburne_argument.html22.11.2018 18:06

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s