Berijan tarhat

Unto Parvilahden kirjaa Berijan tarhat voi pitää Solženytsinin Vankileirien saariston suomalaisena pikkuserkkuna. Kirja kertoo Parvilahden vankeudesta ja karkotuksesta Neuvostoliitossa vuosina 1945–1954.

Parvilahti kuului kahdenkymmenen Suomesta sodan jälkeen Neuvostoliittoon luovutetun ryhmään, nk. Leinon vankeihin. Luovutus tapahtui NL:n painostuksesta epävarmoissa sodanjälkeisissä oloissa. Mitään Suomen lakien mukaista perustetta luovutukselle ei ollut.

Parvilahti itse on varsin mielenkiintoinen hahmo. Oman värinsä kuvaukseen tuonee hänen menneisyytensä kansallisosialistina, joka taisteli itärintamalla Waffen SS:n riveissä Suomesta lähteneessä vapaaehtoispataljoonassa. Hän oli myös aktiivinen tiedustelutoiminnassa ainakin saksalaisten hyväksi, mutta on väläytelty myös mahdollisuutta, että hän olisi toiminut Neuvostoliitonkin hyväksi.

Parvilahden tausta vaikuttaa joissain kohdissa hänen tekstiinsä, mutta pääosin hänen kuvauksensa vankileireistä ja karkotettuna elämisestä Siperiassa lienee paikkansapitävä.

Tällaisissa kuvauksissa on aina jotain samaa. Yhteinen teema on ihmisten arkinen kekseliäisyys ja selviytyminen totalitaarisen järjestelmän mielettömyyksien keskellä. Minulle tällaiset kirjat ovat kuitenkin aina ensisijaisesti kuvauksia autoritarismin ja totalitaarismin kauhuista.

Kirjan ensimmäinen osa kuvaa viiden vuoden vankeutta Neuvostoliitossa vankiloissa ja vankileirillä. Olosuhteet olivat juuri niin karut kuin voisi kuvitella. Vankien kohtelu vaihteli eri paikoissa viileän asiallisesta tarkoitukselliseen tuhoamiseen, mutta yhteistä kaikille olivat vääjäämätön nääntyminen riittämättömän ravinnon takia, valtavien vankimassojen aiheuttama tilanahtaus ja äärimmäisen ankarat säännöt. Ihmisen hengellä ja arvokkuudella ei ollut järjestelmän hampaissa mitään merkitystä.

Kirjassa nousee esille poliittisen vankeusjärjestelmän järjetön epäoikeudenmukaisuus ja mielivaltaisuus. Poliittiset vangit katosivat oikeudelliseen mustaan aukkoon, jossa heidät tuomittiin liman oikeudenkäyntejä. Kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden tuomioita istuttiin varomattomista sanoista, uskonnollisista mielipiteistä ja ideologisista rikkomuksista. Kymmenen vuoden tuomion lähestyessä loppuaan saatettiin lätkäistä toinen mokoma päälle jostain pikkuasiasta. Parvilahden saama viiden vuoden tuomio oli poikkeuksellisen lievä, mitä on pidetty yhtenä lisäperusteena epäilyille tiedustelutoiminnasta NL:n hyväksi.

Ensimmäinen osa on vankeuden kurjien olosuhteiden kuvausta, mutta ennen kaikkea ihmisten. Poliittisten vankien joukossa oli hyvin monenlaisia ja mieleenpainuvia persoonia ja kohtaloita. Täyteen ahdetuissa selleissä ja vankiparakeissa Parvilahti ehti tutustua entisiin älymystön jäseniin, korkeisiin upseereihin, tavallisia ihmisiin eri kansoista Venäjän sisä- ja ulkopuolelta sekä rikollisvankeihin. Toiset murtuivat, toiset sopeutuivat parhaansa mukaan. ”Gulagin opjat” oppivat muodostamaan yhteyksiä vankitovereidensa kanssa ja hyväksikäyttämään järjestelmän aukkoja selviytyäkseen.

Omasta psyykkisestä tilastaan Parvilahti ei juuri puhu. Syntyy kuva, että hän selvisi kiinnittämällä huomionsa olosuhteiden ja toisten ihmisten tarkkailuun. Hänestä itsestään vaikuttaa tulleen nopeasti ”Gulagin poika”.

Kirjan toinen osa kertoo karkotuksesta Siperiaan vankeustuomion päättymisen jälkeen. Poliittiset vangit eivät päässeet palaamaan kotimaahansa, vaan heitä odotti elämä toisen luokan kansalaisina vailla vapautta lähteä alueilta, joille heidät siirrettiin. Parvilahden elämä kolhoosissa, johon hänet määrättiin, ei ollut aluksi juuri parempaa kuin vankileirillä. Työtä oli 20 tuntia pävässä ja ruokaa edelleen liian vähän. Hänen onnistui kuitenkin siirtyä kolhoosista läheiseen Dudinkan kaupunkiin ja olot paranivat selvästi. Parvilahti pääsi suhteellisen hyvään asemaan sahatavaratehtaan insinöörinä.

Toista osaa luonnehtii kuvaus neuvostelämästä Pohjois-Siperialaisen Dudinkan kaupungissa.

Kaupungin väestö koostui puolue-eliitistä, vapaista työläisistä, alkuperäisasukkaista ja karkotetuista, ja lisäksi alueella oli vankileirejä, joiden asukkaat toimivat työvoimana. Ryhmt olivat myös suunnilleen tässä järjestyksessä yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Epäilen tosin, ettei alueen alkuperäisasukkaiden, samojedien ja turkkilaisiin kansoihin kuuluvien jakuuttien, asema ollut tosiasiassa karkotettuja parempi. Parvilahti ei kuitenkaan kirjoita heistä paljoa. Ilmeisesti he saivat ainakin jatkaa perinteistä poronhoitoelinkeinoaan tundralla eivätkä juuri osallistuneet kaupungin teollisuuden toimintaan, jonka parissa Parvilahti toimi.

Kirjan toisessa osassa korostuu johtajien ja virkamiesten epäpätevyys. Se johti usein suuriin taloudellisiin menetyksiin, mutta yleensä kuitenkin painettiin villaisella. Virheiden arvioimisessa vallitsi räikea kaksoisstandardi. Puolueen jäsenille useimmat asiat annettiin anteeksi, kun taas muita, varsinkin karkotettuja ja vankeja, saatettiin rangaista ankarasti pienistäkin virheistä.

Parvilahden kuvauksessa kaksi olennaisia käsitettä ovat ”tuhtaa” ja ”blaat”. ”Tuhtaa” merkitsi kaikenlaista huijaamista, kiertämistä ja porsaanreikien etsimistä byrokraattisten normien suhteen. ”Blaat” taas on epävirallisten palvelusten ja vastapalvelusten järjestelmä, jolla oli mahdollista hankkia kaikenlaisia hyödykkeitä ja palveluksia virallisen järjestelmän ohi. Ensimmäisessä osassa tuhtaa näyttelee keskeistä osaa vankileirien työkiintiöistä selviytymisessä, toisessa osassa korostuu blaatin välttämättömyys jokapäiväisessä elämässä. Tulee väistämättä mieleen sanonta ”kaikki on kiellettyä, mutta kaikki on mahdollista.”

Parvilahti pääsi myös omakohtaisesti tutustumaan Stalinin ajan äärimmäiseen byrokraattisuuteen toimiessaan jonkin aikaa työsuoritusten hinnoittelijana. Kaikki työsuoritukset piti kuvata tarkasti paperille ja niistä maksettiin palkka bysanttilaisen monimutkaisten sääntöjen mukaan. Niinpä esimerkiksi kuorma-auton lastaamisesta maksettuun palkkioon vaikutti, oliko lava metrin vai puolentoista metrin korkeudella maasta. Lumenluonnista (jota talvisessa tundrakaupungissa riitti) maksettiin riippuen siitä, oliko lumi nuoskaa, pakkashöttöä vai kovaan pakkautunutta, kuinka syvälti sitä oli, miten pitkälle se piti lapiolla heittää jne. Saatuaan vihdoin armahduksen Parvilahti tarvitsi lähtöpassiinsa leiman yhteensä viidestätoista eri virastosta tai laitoksesta, ennen kuin sai poistua kaupungista. Päiväkodista piti saada leima, ettei ole lapsia hoidossa, kirjastosta leima, ettei ole kirjoja lainassa jne. Keskusvalta yritti hallita yhteiskuntaa byrokraattisesti, mutta tosiasiassa tuloksena ei ollut kontrollia vaan korruptiota ja vääristeltyjä tilastoja.

Kaikesta tehottomuudesta huolimatta NL:n talous kasvoi Stalinin aikana valtavasti. Parvilahti ei juuri kiinnitä asiaan huomiota, mutta hän oli omakohtaisesti mukana kokemassa entisen maatalousmaan nopean ja laajamittaisen teollistumisen. Punakone toimi ruohonjuuritasolla miten kuten ja tuotti valtavat määrät inhimillistä kärsimystä, mutta jotain se myös tuotti.

Parvilahden kuvauksessa tulee esiin tulee usein räikeä ero propagandan ja todellisuuden välillä. Tiivistyy kirjan lopulla kuvaukseen Moskovan valtavasta maatalousnäyttelystä, joka esitteli kolhoositalouden saavutuksia sellaisina, kuin ne ideaalimaailmassa olisivat voineet olla, ei sellaisena, kuin ne todellisuudessa olivat. Parvilahti viittaa monta kertaa ironisesti iskulauseisiin pienten ja suurten kansojen ystävyydestä, kapitalististen maiden kurjuudesta ja neuvostojärjestelmän ylivertaisuudesta. Vaikutelma on orwellilainen. Kaikki tietävät, ettei todellisuus vastaa propagandaa, mutta silti fasadin ylläpitämiseksi nähdään valtavasti vaivaa. Mieleeni jäi kysymys, ketä varten kulissia oikeastaan ylläpidettiin. Tähän kätkeytyisi varmaan joku syvällinen oivallus yhteiskunnasta ja ihmisluonnosta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s